Uusi PT valokeilassa: Annu Keskisaari

Annu Keskisaari on meiltä tänä keväänä valmistunut Personal Trainer, jonka inspiroivan tarinan saamme jakaa blogissamme. Annun matka PT:ksi ei ole ollut sieltä helpoimmasta päästä, vaikka palo valmentamiseen ja treenaamiseen syntyi jo nuorena. Annu vakuutti jo opintojen aikana osaamisellaan ja ammattitaidollaan, mistä kertoo muun muassa se, että me käytämme nykyään hänen koevastaustaan esimerkkinä luennoilla. Lue Annun itse kirjoittama teksti alta ja inspiroidu!

Ajatus siitä, että voisin olla personal trainer heräsi 7 vuotta sitten, kun aloitin työni voimisteluvalmentajana ja pääsin ensimmäistä kertaa kokemaan valmentamisen ilon. Aloitin salilla käymisen jo 14-vuotiaana, mutta vasta valmennusurani alkaessa ymmärsin, että treenaamiseen perehtymisesta voi tehdä itselleen ammatin. Huomasin kiinnittäväni paljon huomiota siihen, kuinka ihmiset treenasivat ja löysin itseni useasti käymästä keskusteluja erilaisista elämäntavoista. Aikaa kului YouTubessa treeni- ja ravintovideoita selatessa ja fitnesskisailijoita seuratessa. Hyvinvointibuumi oli parhaimmillaan ja se vaikutti kaikkien elämään. Tuolloin olin kuitenkin vielä nuori lukio-opiskelija, ja vaikka koin, että personal trainer -koulutus olisi minulle juuri oikea polku kehittyä, ei taloudellinen tilanne antanut periksi.

“Koin suurta turhautumista, koska kukaan ei halunnut antaa ratkaisuja ongelmiini.”

18-vuotiaana jouduin molempien jalkojen leikkaukseen, jonka vuoksi masennuin. Kuntoutus kesti kauan ja oli henkisesti todella raskas prosessi. Mielen romahtamisen seurauksena aloitin tunnesyömisen ja koska voimistelu- ja salitreenit ja liikunta yleensäkin oli bännissä, alkoi paino nousta nopeasti. Samaan aikaan muutin pääkaupunkiseudulle opiskelemaan, ja huomasin löytäneeni itseni ympäristöstä, joka ei tukenut omia elämänarvojani lainkaan. Opiskeluvuosieni aikana painoni nousi huimat 30 kiloa, ja entisen voimistelijan vartalosta ei ollut tietoakaan.

Vaikka mieleni oli maassa ja tunnesyöminen oli enemmän sääntö kuin poikkeus, harrastin silti aktiivisesti voimaharjoittelua ja lenkkeilyä. Tiesin, että oikeilla työkaluilla pääsen tästä eteenpäin ja aloinkin aktiivisesti etsimään itselleni personal traineria, joka takoisi järkeä päähäni. Kaikki pääkaupunkiseudun PT:t olivat törkeän kalliita opiskelijabudjetille, ja lähes kaikki markkinoivat palveluitaan niin sanotusti ulkonäkö edellä. Puhuttiin pyöreistä pyllyistä, lihasmassan kasvusta ja sisäisen adoniksen valjastamisesta. Koin suurta turhautumista, koska kukaan ei halunnut antaa ratkaisuja ongelmiini. Päädyin kokeilemaan lukuisia verkkovalmennuksia, joista ei ollut mitään hyötyä. Kokeneena treenaajana tämän olisi pitänyt olla itsestään selvää – ”valmentajilta” ei saanut mitään tukea, edes kalorimääriä ei laskettu minun tarpeideni mukaan. Verkkovalmennukset päättyivät aina epäonnistumiseen ja tunteeseen, että minussa on jotain vikaa, vaikka todellisuudessa vika löytyi epäsopivasta ja huonosti suunnitellusta valmennuksesta. Tämä aloitti pahoinvoinnin kierteen aina uudestaan.

Heti valmistumiseni jälkeen sain vakituisen työpaikan kotikaupungistani Lappeenrannasta ja muutin takaisin. Sain valmennettavakseni kaksi upeaa voimistelujoukkuetta ja pääsin takaisin maaseudun rauhaan. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan mieleni lepäsi ja voin hyvin. Sain omasta hyvinvoinnistani kiinni ja ymmärsin, että tunnesyömisen lisäksi kärsin ahmintahäiriöstä. Tämä on asia, josta olen puhunut vain kahdelle läheisimmälle ystävälleni, joten jonkinlainen julkituleminen ja reflektointi on vahvasti läsnä tätä blogitekstiä kirjoittaessa. Koin edelleen tarvitsevani apua ja tukea projektiini, mutta harmillisesti en edelleenkään löytänyt arvojani tukevaa personal traineria.

“ Tuona yhtenä hetkenä kuitenkin tajusin sen, että ulkonäköni ei määritä ammattitaitoani.”

Joulun 2019 lähestyessä kaipasin elämääni uusia haasteita, kun huomasin tietokoneella tehtävän työn alkavan puuduttaa minua. Olen kehittänyt itseäni jatkuvasti eteenpäin voimisteluvalmentajana, mutta jotain tuntui puuttuvan. Mieleeni heräsi aiempien vuosien unelma personal trainerina toimimisesta. Saman tien päähän pulpahti ajatus, että ”nääh, enhän mie nyt tämän näköisenä voi toimia PT:nä. mitä muutkin oikein ajattelee?”. Selasin kuitenkin koulutuksia, ja löysin Intensive PT:n koulutuksen, jonka toteutustapa sopi sekä budjetilleni että hektiselle aikataululleni. Pohdin asiaa ja keskustelin ystävieni kanssa, kunnes päätin, että hitot, nyt mennään eikä meinata.

Matka kurssille ilmoittautumisesta käytännön viikonloppuun oli pitkä. Aluksi keskityin kyseenalaistamaan itseäni, eikä muiden oppilaiden Facebook-tilien selaaminen auttanut asiaa. Kehonrakentaja, bikini-fitness -kisaaja, bodyfitness-kisaaja, ammattiurheilija... Herranjestas! Mitä mie täällä oikein teen?

Luentojen edetessä ymmärsin oman arvoni. Muistan ikuisesti sen hetken, kun tuijotin konetta, tein muistiinpanoja ja ymmärsin, että ”hei, miehän oon näissä asioissa tosi hyvä!”. Tästä eteenpäin asenteeni itseäni kohtaan muuttui täysin. Vaikka olenkin aina ollut ylpeä kehostani – myös isompikokoisena – olen ajatellut, että kokoni vuoksi en voi tehdä tiettyjä asioita. Esimerkiksi toimia personal trainerina. Tuona yhtenä hetkenä kuitenkin tajusin sen, että ulkonäköni ei määritä ammattitaitoani. Ymmärsin, että voin suunnitella tarjoamani palvelut juuri niin, että ulkonäöstäni ja kokemuksistani on minulle hyötyä, eikä haittaa.

Tästä huolimatta käytännön viikonloppu jännitti paljon. Onneksi kuitenkin täysin turhaan, sillä minua kohdeltiin tasavertaisena, eikä kukaan katsonut minua päästä varpaisiin, vaikka olenkin pluskokoinen. Viikonlopun opinnot olivat todella mielenkiintoiset ja opettavaiset ja oli hienoa päästä tutustumaan kanssaopiskelijoihin kasvotusten. Käytännön viikonloppu oli ehdottomasti opintojen paras osio, jossa teoria konkretisoitui ohjaamisen harjoitteluun.

“ Haluan auttaa ihmisiä, ketkä ovat menettäneet oman minuutensa kehon muutosten alle.“

Suoritin kokeet lähes heti käytännön viikonlopun jälkeen. Ensimmäistä kertaa kohtasin vaikeuksia, sillä en millään meinannut päästä anatomian osiota läpi. Omaksi kompastuskiveksi kurssilla nousi latinan osaaminen, mikä oli yllätys, sillä minulla on todella vahva kielipää. Selvisin kuitenkin kokeista ja tulin erittäin iloiseksi, kun koulutusvastaavamme Poppe kehui loppukokeeni ravintosuunnitelmaa ja kysyi, saisiko sitä käyttää esimerkkinä tuleville opiskelijoille. Pienetkin tunnustukset omasta, yhä kehittyvästä ammattitaidosta merkitsevät todella paljon.

Nyt aion keskittyä harjoitusasiakkaiden löytämiseen ja oman brändini kehittämiseen. Haluan olla PT, joka tukee, kannustaa ja on aidosti läsnä valmennettavansa elämässä. Haluan auttaa ihmisiä, ketkä ovat menettäneet oman minuutensa kehon muutosten alle. Niitä, ketkä hakevat lohtua urheilun sijasta jääkaapilta. Niitä, ketkä ovat rikki sisältä, eivätkä jaksa enää yrittää. Haluan, että valmennus on minun ja asiakkaani yhteinen projekti, jossa kuuntelen asiakkaani toiveita ja ymmärrän, mitä hänen kehossaan ja mielessään tapahtuu, vaikka asiakkaani olisi liian pelokas kertomaan näitä asioita ääneen. Tällaisen PT:n olisin itse tarvinnut kamppaillessani leikkauksen jälkeistä masennusta ja ahmintahäiriötä vastaan. Olen enemmän kuin iloinen, että saan olla jollekin se tukihenkilö, joka voi nostaa ylös syvemmästäkin suosta.

Tulevaisuudessa haluan käydä urheilupsykologian ja ravitsemusterapian opintoja, jotta voin syventää osaamistani yhä eteenpäin. Nyt keskityn nauttimaan saavutetuista tuloksista ja omasta kehostani, joka on edelleen kehitysprosessin alla. Onneksi jokainen meistä voi aina kehittyä kohti sitä omaa parasta versiotaan!