Uskalla kokeilla jotain uutta

Oletetaan, että olet personal trainer ja sekä sinulla että asiakkaillasi menee kaikki oikein hyvin. Ajattelepa, jos sinun tulisikin muuttaa jotakin toiminnassasi ja riskeerata hyvin toimiva bisnesmallisi sillä uhalla, että asiat eivät välttämättä sujukaan yhtä mallikkaasti tulevaisuudessa. Aika pelottava ajatus vai mitä?

Tämä on kuitenkin se, mitä sinunkin tulisi tehdä aika ajoin: Uskaltaa kyseenalaistaa toimintatapasi, joilla teet töitä asiakkaiden kanssa. Olet kenties jumiutunut niihin liikkeisiin, joihin olet erikoistunut. Olet ehkä jäänyt jumiin vanhoihin tapoihin, joista on vaikea päästä eroon. Työskentelet kenties salilla, joka ei tunnu 100% oikealta sinulle, mutta on ihan ok. Jos muutat jotain tekemisessäsi perustavanlaatuisesti, voi muutos olla joko parempaan tai huonompaan suuntaan. Joten miten muutosten tekemiseen pitäisi siis suhtautua?

Minulle helpoin tapa selittää ajatusten kulkuani on kuvailla sitä prosessia, jonka IntensivePT kävi läpi vuoden 2014 aikana. IntensivePT oli aloittanut pari vuotta aiemmin Tukholmassa lähiopetukseen perustuvana PT-koulutuksena. Koulutuksella meni hyvin, ja useimmiten saimme täytettyä kaikki koulutuspaikat. Bisnes teki hieman voittoa, opettajat saivat hyvää palkkaa ja oppilaat olivat tyytyväisiä koulutukseen. Jokainen koulutuserä oli edellistä hieman suurempi ja parempi. Olisi ollut helppo tyytyä tilanteeseen ja laiskistua, sillä koulutus oli oikein hyvä.

Silloin tällöin joku oppilaista kysyi: “Olisiko mahdollista opiskella jokin osio etänä?” Tuolloin vastaus oli ei. Mutta kun olimme saaneet kysymyksen 7-8 kertaa, aloimme pohtia olisiko aika katsoa etäopiskelua hieman tarkemmin. Yksi koulutuksemme avainasioista on antaa oppilaille sitä mitä he haluavat. Mikäli etäluennot ovat jotain mitä oppilaat haluavat, on meidän tehtävämme mahdollistaa se. Joten me aloimme punnita etäopetuksen etuja ja haittoja.

Etuja:
Koulutukseen voi osallistua huolimatta siitä missä asuu
Jos luento jää väliin, voi sen katsoa jälkikäteen tallenteelta
Luennot voi kerrata niin monta kertaa kuin haluaa
Töistä ei tarvitse ottaa vapaata opiskelua varten
Koulutuspaikalle ei tarvitse matkustaa joka kerta ja siinä säästää aikaa
Voimme palkata opettajia ympäri maata, eikä heidän tarvitse matkustaa paikan päälle
jne.

Haittoja:
Jotkut istuvat mieluummin “luokkahuoneessa” ja opiskelevat paikan päällä
Jotkut osa-alueet tulee edelleen opettaa lähiopetuksena

Me emme tosiaan keksineet enempää haittoja, mikä oli mielenkiintoista. Nimittäin toisinaan joissain FB-ryhmissä näkee kysyttävän: “Voiko PT-etäkoulutus muka olla hyvä?”. 90% kaikista kommentoijista ymmärtää, että etänä opiskelu on tulevaisuutta. 10% heistä, jotka kommentoivat profiloituvat vanhempaan ikäryhmään, jotka ovat FB-profiilinsa mukaan käyneet “elämän kovan koulun” ja kommentoivat tyyliin “Kyllä minun aikanani…” tai “Minä olen treenannut X vuotta…”. Nämä henkilöt selittävät “asiantuntijoina”, miten koulutukset on käytävä paikan päällä ilman minkäänlaista perustelua siitä, miksi näin on.

Niinpä me päätimme siirtyä etäopetukseen. Kuten oli odotettua, saimme valtavasti kritiikkiä, eikä vähiten muilta PT-koulutuksilta, jotka sanoivat, ettei ole “vakavasti otettavaa” järjestää etäopetukseen perustuvaa koulutusta. Kritiikin määrä onkin yksi huonoista puolista, jos haluaa olla varhainen omaksuja (early adopter). Nyt kaikki nämä meitä aikanaan kritisoineet PT-koulutukset ovat aloittaneet omat etäkoulutuksensa ja tasan nolla heistä on pahoitellut meihin kohdistamaansa kritiikkiä.

Mutta jotain muutakin tapahtui. Saimme äkkiä tuplasti tietoa samassa ajassa. Oppilaamme alkoivat saamaan paljon parempia koetuloksia (+77% parannusta keskimäärin). Saamiemme arvostelujen perusteella oppilaat olivat entistä tyytyväisempiä koulutukseen. Riskinottomme oli siis kannattanut.

Jos olisimme epäonnistuneet, olisimme pahimmassa tapauksessa vain palanneet vanhaan lähiopetukseen perustuneeseen koulutusmuotoomme. Pahin mitä yleensä voi tapahtua, jos muutat jotain toiminnassasi on, että muutos ei toimi, ja joudut palaamaan takaisin siihen, mitä teit ennen. Ei kuulosta niin kovin vakavalta, eihän? Joten miksi et uskaltaisi kokeilla jotain uutta?

90% ajastani IntensivePT:llä menee sen parissa työskentelyyn, että koulutuksesta tulisi entistä parempi. Onko luennoilla käyttämämme ohjelmisto sittenkään paras vaihtoehto tavoitteitamme ajatellen? Onko olemassa jokin parempi nettiportaali oppilaillemme? Mistä yhteistyökumppaneista oppilaamme hyötyisivät eniten? Kysymyksille ei tule koskaan loppua.

Suosittelemme sinuakin tarkastelemaan ja ravistelemaan omia työskentelytapojasi aika ajoin. Teet varmasti kaiken jo hyvin, mutta mitä voisit tehdä vielä paremmin? Olet kenties aina työskennellyt kuntosalin työntekijänä, mutta haluaisit kokeilla yrittäjyyttä. Olet ehkä aina treenannut asiakkaitasi kasvotusten, mutta sinua kiinnostaisi testata online-PT:nä toimimista. Kenties olet aina tehnyt yksilövalmennusta, mutta voisit alkaa treenata urheilujoukkuetta. Tai ehkä olet tehnyt PT:n töitä pitkään, ja nyt voisit alkaa luennoida aiheesta. Tulet yllättymään, kuinka helposti muutoskohteita voi löytää omasta tekemisestään, kun soppaa vain alkaa sekoittaa.

Uskalla kokeilla jotain uutta!

Kirjoittaja on Andreas Hurtig, IntensivePT:n perustaja

IPT-18-2.jpg
Työ, MarkkinointiGuest User