Mitä tehdä, jos treenimotivaatiota ei ole?

Vastoin yleistä luuloa, motivaatio ei todellakaan ole pysyvä mielentila. Kukaan ei ole täysin motivoitunut 100 % ajasta - olipa kyse sitten treenaamisesta, syömisestä, aamuherätyksistä, siivoamisesta, töistä tai mistä tahansa muusta. Motivaatio muuttuu ajan myötä, ja itse asiassa sen sijaan, että luottaisimme motivaation ilmaantumiseen tai olisimme pakkomielteisiä sen olemassaoloa kohtaan, motivaatiota on helpointa löytää tapojen ja rutiinien kautta.

 Motivaatio auttaa sinua aloittamaan - tavat ja rutiinit vievät sinua eteenpäin

Me kaikki tiedämme tilanteen, jossa suurella ilolla ja innolla päätämme yhtäkkiä tehdä käänteen elämässämme. Tällainen suuri into on loistava aloitusvoima. Se on jotain, joka saa sinut ottamaan ne kaikista vaikeimmat ensimmäiset askeleet. Ensimmäinen terveellinen ateria. Ensimmäinen treeni.

Mutta ollaan rehellisiä - alun motivaatioboosti ei vie elämäntapamuutosta pitkälle, kun otetaan huomioon päivittäisen elämämme vaihtelevuus. Arki ei ole vain liikuntaa tai ravintoa. On huomattava, että elämäämme vaikuttavat monet erilaiset tekijät - mukaan lukien työt, perhe, ympärillämme olevien tottumukset ja ns. satunnaiset tapahtumat, kuten pikkujoulut tai ravintolaillalliset. Sillä hetkellä, kun nämä arjen aallot iskevät yllättäen päälle, on motivaation helppo kadota ja väistyä.

Kehitä uusia tapoja ensimmäisten askelten jälkeen

Nämä ensimmäiset askeleet ovat tärkeitä ja ne luovat äärimmäisen vahvoja pystyvyyden tunteita. Tunne ilmentää sitä, kuinka paljon haluamme muuttua ja miten valmiita olemme tekemään töitä sen eteen. Tulokset eivät tule yhdessä yössä, vaan jatkuvan työn ja sitoutumisen myötä. Ole treeneissäsi ja ruokavaliosi noudattamisessa johdonmukainen. Kokonaisuus ratkaisee. Ota kalenteristasi aikaa treeneille, levolle ja aterioiden valmistamiselle.

Näillä yksinkertaisilla tavoilla rakennat suunnitelmaa, joka auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi.

Luota rutiineihisi, mikäli asiat muuttuvat vaikeiksi

On tärkeää hyväksyä jo alussa se, että matka muutokseen ei tule olemaan ruusuilla tanssimista, vaan vaikeuksia tulee eteen jossain vaiheessa vääjäämättä. Kohdatessasi vaikeuksia, älä luovuta, vaan jatka eteenpäin rutiiniesi voimalla. Jatka suunnitelmasi toteuttamista, mutta tee siitä mahdollisimman nautinnollinen. Jos sinusta tuntuu, että et voi tai halua treenata, mene silti säännöllisesti kuntosalille ja tee vähintään yksi liikesarja tai hyvä alkulämmittely. Jos tämän jälkeen sinusta tuntuu yhä siltä, että treenaamisesta ei tule mitään, pakkaa kamasi ja siirry vaikka saunaan rentoutumaan. Vaikka rutiineista kannattaa pitää kiinni, on silti ensiarvoisen tärkeää kuunnella omaa kehoaan.

Jos taas 10 treeniminuutin jälkeen energia ja ilo palaa kehoosi, tee treeni loppuun asti. Tästä syystä johdonmukaisuus ja rutiineissa pitäytyminen on tärkeää: salille lähteminen voi tuntua kamalalta, mutta todellisuudessa treeni saattaa olla juuri se asia, joka muuttaa päivän loistavaksi.

Tee matkastasi mahdollisimman nautinnollinen

Tee treenejä, jotka tuottavat sinulle nautintoa ja tuntuvat hyvältä. Treenaamisessa ei ole kyse siitä, että joka päivä tulisi ylittää itsensä ja olla aiempaa parempi. Käytä näitä miellyttäviä harjoituksia ja liikkeitä ylläpitääksesi rutiiniasi silloin, kun tunnet energian ja motivaation puutetta. Jos sinusta tuntuu, että sinulla ei ole voimaa tai jaksamista, älä pakota itseäsi käymään koko harjoitusta läpi. On tärkeää, että uudet rutiinisi antavat sinulle positiivista energiaa huonoinakin päivinä. Niinä päivinä, jolloin voimaa ja innostusta on enemmän, voit haastaa itseäsi enemmän.

KUINKA HUOMIOIDA NÄMÄ ASIAT VALMENTAJANA?

Valmentajana tapaat varmasti asiakkaita, jotka haluavat harjoitella yhtäkkiä 5-6 kertaa viikossa ja jotka haluavat muuttaa elämänsä. Tietysti heitä pitää rohkaista – on hienoa, että nämä asiakkaat ovat motivoituneita ja haluavat enemmän itsestään.

 Anna kuitenkin liian innostuneiden asiakkaiden ymmärtää johdonmukaisen työn tärkeys. Laadi suunnitelma, jonka nämä asiakkaat voivat VARMASTI toteuttaa - ei tänään tai huomenna, vaan jotain, joka on realistinen pitkällä aikavälillä. Jos sinulla on 2 harjoitusta viikossa - rakenna suunnitelma sen mukaan. Ja jos asiakkaalla on enemmän aikaa, voit aina lisätä harjoituksia. On tärkeää olla realistinen.

Jos työskentelet salilla personal trainerina, yhteistreeni kanssasi toimii ankkuritoimintana - aivan kuten lääkäriajan varaaminen, meidän on helpompi löytää aikaa jonkun kanssa sovittuihin aktiviteetteihin. Tällöin voit varmasti tukea asiakkaitasi - ole osa heidän rutiinejaan.

TreeniAnnu Keskisaari