Kuinka koulutuksemme on kehittynyt?

IntensivePT - personal trainer koulutus vuonna 2021

Kehitys kehittyy, ja niin kehitymme mekin. Urheilun ja ravitsemuksen trendit vaihtelevat paljon maailman muuttuessa - se on todettu konkreettisesti kuluneen vuoden aikana, kun kauppojen hyllyt ja verkkokaupat ovat ammottaneet tyhjyyttään treenivälineistä, kun perinteiset kuntosalitreenit vaihtuivat olohuoneisiin, parvekkeille tai omalle pihalle.

Pyrimme vastaamaan alan muutoksiin päivittämällä jatkuvasti koulutustamme luentojen ja opetettavien aihealueiden osalta. Suomen lisäksi saamme tietoa muista maista, joissa IntensivePT:n koulutuksia järjestetään: Ruotsista, Virosta ja Islannista.

Kuluneen puolentoista vuoden aikana olemme kehittäneet koulutustamme muun muassa seuraavilla tavoilla:

L U E N N O T

Aiemman 70 luentotunnin sijaan luentoja järjestetään nyt 100 tunnin verran. Luennot toteutetaan yhä niin, että opettaja on tiettynä päivänä tiettyyn aikaan luennoimassa etäyhteydellä. Luennon aikana on mahdollista kysyä kysymyksiä ja osallistua opetuksen kulkuun. 

Luennot tallennetaan niin, että ne voi katsoa myös omaan tahtiinsa, silloin kun omaan aikatauluun sopii. Tämä helpottaa kokeisiin valmistautumista, sillä luennon voi katsoa uudestaan niin monta kertaa, kuin tarve vaatii. Luentotallenteet ovat yleensä katsottavissa luentoa seuraavana päivänä.

Luentojen määrän kasvettua, myös luentojen kestot ovat pidentyneet. Aiemman 17-21 luentoaikataulun sijasta luennot sijoittuvat nykyisin välille 16-22. Osa luennoista on pidempiä ja osa lyhyempiä. Joinain päivinä luentoja voi olla kahdesta eri aiheesta. 

Lauantai ja sunnuntai on rauhoitettu levolle - se tekee varmasti hyvää niin luennoitsijoille kuin oppilaillemmekin. Luennot järjestetään arki-iltaisin.

L U E N T O A I H E E T

Luentoaiheista suurimpia lisäyksiä on saanut ravintoneuvonta. Ravintoneuvontaan on lisätty muun muassa opetusta erityisryhmistä, joihin koulutuksessamme luokitellaan raskaana olevat, urheilijat, ikääntyneet ja lapset.

Erityisryhmien lisäksi käsittelemme ravintoneuvonnan luennolla syömishäiriöitä ja niiden ilmenemismuotoja. Haluamme opettaa personal trainerit tunnistamaan syömishäiriöitä ja kohtaamaan asiakas sensitiivisesti aiheeseen liittyen. Syömishäiriöt ovat yleistyneet radikaalisti länsimaisessa yhteiskunnassa, joten niiden tunteminen on ehdottomasti tärkeä osa PT:n “työkalupakkia”.

Ravintoneuvonnan lisäksi olemme kehittäneet muitakin luentojamme. Ohjelmoinnin luennolla opetamme reaaliaikaisesti askel kerrallaan, miten ohjelmointi etenee. Oppilaat pääsevät samalla tutustumaan valmennustyökaluihin, joita käytetään opettajan ohjauksella. Perusliikkeiden luentoon olemme lisänneet muun muassa olympianostot ja niiden progressiot kuten thruster, splitit, rinnalleveto ja työtö sekä tempaus. Anatomian luennolla näytämme lihaksien läpikäynnin yhteydessä liikevideoita kyseisestä lihaksesta, esim. Pectoralis Major - penkkipunnerrus.

B R Ä N D I

Olemme kehittäneet brändiämme niin ulkonäön kuin sisällönkin puolesta vastaamaan tavoitteitamme. Haluamme tuottaa sisältöä pt-opiskelijoille, alasta yleisesti kiinnostuneille sekä jo alalla toimiville. 

L I S Ä A R V O A  V A L M I S T U N E I L L E

IntensivePT pysyy valmistuneen personal trainerin tukena, vaikka koulutusmatka loppuukin. Valmistuneiden Facebook-ryhmässä jaamme vinkkejä personal trainerina toimimiseen, avoimiin työpaikkoihin ja alan trendeihin. Meihin saa aina ottaa yhteyttä - me autamme.

Tiiviin yhteisön lisäksi tarjoamme valmistuneille personal trainereillemme lisäarvoa muun muassa seuraavissa muodoissa:

  • 2 kk ilmainen kokeilu + 30 % alennusta kaikista SykeTriben nettivalmennuksista

  • 3 kk ilmainen kokeilujakso Step2Fitiin

  • mahdollisuus osallistua koulutusjaksolle uudestaan ilmaiseksi milloin tahansa

  • Oppilaat saavat If vakutuukselta kustannuksetta vakuutusneuvojan

Mikäli olet käynyt koulutuksen ja sinulla on selkeitä ideoita siihen, kuinka voisimme olla yhä parempia, ota meihin rohkeasti yhteyttä sähköpostitse: support@intensivept.fi

Intensivept_personal_trainers